Kohti kesän kisoja: välitestaus
Pyrin noudattamaan harjoittelussani useimmiten jonkinlaista periodisaatiota. Ylimenokauden jälkeen palaan harjoitteluun asteittain ja painopiste on kehon totuttamisessa säännölliseen treeniin. Vauhtitreeniä on […]
Pyrin noudattamaan harjoittelussani useimmiten jonkinlaista periodisaatiota. Ylimenokauden jälkeen palaan harjoitteluun asteittain ja painopiste on kehon totuttamisessa säännölliseen treeniin. Vauhtitreeniä on […]
Uinti on selvästi triathlonin teknisin laji. Aikuisiällä vapaauinnin aloittaneella suurin haaste onkin yleensä oikean tai edes riittävän hyvin uintitekniikan oppiminen.Toisin
Olen tainnut osallistua varsinaiseen maratoniin tasan kolme kertaa: ensimmäinen meni lähinnä testatessa miltä tuntuu juosta 42 km ja 195 m.
Jukola on ollut minulle lähes jokakesäinen perinne Lahti-Hollolassa vuonna 2018 järjestetystä kisasta saakka. Olen nuorena harrastanut suunnistusta ja käynyt pari
Vastaus otsikon kysymykseen on hieman vähemmän yllättävästi kyllä ja ei. Vastausta lienee kuitenkin syytä hieman perustella. Periaatteessa suurin osa saatavasta
Ihan ensimmäiseksi täytyy myöntää, ettei termi ultramatka pyöräilyn osalta ole minulle ihan itsestäänselvä. Juoksussa sillä käsitetään ymmärtääkseni maratonia pidempia matkoja,
Maanataina aukesi (ja lähes samantien sulkeutui tapahtuman myytyä loppuun minuuteissa) ilmoittautuminen Likaaseen lakeuteen. Onnistuin kuitenkin saamaan paikan. Nyt kun ensimmäinen
Päätellen siitä, minkä verran lähes kaikkien kestävyyslajien parhaat harjoittelevat, täyden potentetiaalin saavuttaminen vaatisi noin 20-30 tuntia treeniä viikossa. Suurin osa
Moni triathlonharrastaja tuntuu pitävän uintia vähiten miellyttävänä kolmesta lajista. Olen kuitenkin viime aikoina oppinut arvostamaan uinnin teknisiä elementtejä ja parhaimmillaan
Pitkäkestoisen suorituksen aikana elimistö tuottaa lihasten tarvitsemaa energiaa pääasiassa kahdesta lähteestä: hiilihydraateista ja rasvoista. Hiilihydraatit ovat tehokkaampi ja vähemmän happea