Talvi tuli ja meni. Hiihtokelejä ei tänä vuonna pahemmin ollut ja saldoksi jäi lähinnä hiihtomalla viikon aikana kerätyt hieman reilut sata kilometriä. Kelien parantuessa harjoituksien kestoja on tarkoitus asteittain pidentää silmällä pitäen kahta (oman käsitykseni mukaan) ultratapahtumaa: Likaasta Lakeutta ja NUTS Hetta-Pallasta. Pääsiäisen vapaiden ansiosta sain viikkotuntimäärän nostettua yli kahteenkymmeneen. Suurin osa siitä on pyörää, mutta juoksuakin tuli ihan mukavat 60 km. Altaassa viihdyin neljän kilometrin verran eli sitä tulee jatkossa vielä lisätä, jotta jonkinlaista kehitystäkin voisi olla luvassa.
Likaasen Lakeuden hurjalta kuulostava 475 km tarkoittaa sitä, että viikon pisimmän pyöräharjoituksen tulee pidentyä vielä selvästi nykyisestä neljästä tunnista (ja sadasta kilometristä) ainakin 7-8 tuntiin. Mielellään takana saisi olla ainakin yksittäinen parin sadan kilometrin lenkki ennen toukokuun puoliväliä. Näin pitkään tapahtumaan treenaaminen vaatii myös peräkkäisinä päivinä tehtyjä pitkiä harjoituksia, jolloin sekä keho, että mieli tottuvat pitäkestoiseen rasitukseen. Aikaa ei ole enää kuin 5 viikkoa, mutta harjoitukset etenevät tällä hetkellä suunnitelmien mukaan. Jatkossa varpaiden lämpinä pitäminen vaatii vielä varustetestausta. Lisäksi mahdolliseen sateen varalle tulee tehdä kokeiluita erilaisilla vaatetuksilla. Henkisen puolen suhteen uskoisin olevani kohtuullisen hyvin valmistautunut aiempien pitkien tapahtumien ja treenien ansiosta, mutta toisaalta tulossa oleva suoritus on kyllä matka tuntemattomalle maaperällä. Ja varsin pitkälle sinne.

