Uinti on selvästi triathlonin teknisin laji. Aikuisiällä vapaauinnin aloittaneella suurin haaste onkin yleensä oikean tai edes riittävän hyvin uintitekniikan oppiminen.Toisin kuin esimerkiksi juoksua, uintia on melko vaikea oppia pelkästään tekemällä eri vauhtisia harjoituksia ja antamalla kehon löytää biomekaniikka. Toisaalta perusasiat, kuten vartalon asento ja hengityksen rytmittäminen tulevat yleensä kyllä melko hyvin kuntoon kun vedessä vaan viettää riittävästi aikaa ja outoon elementtiin liittyvä epämielyttävyys vähenee.
Sen sijaan otteen haku on suurimmalle osalle ihmisistä hieman epäintuitiivista. Käsi pitäisi saada veteen niin, että kämmen ja kyynärvarsi osoittavat altaan pohjaa kohti, jolloin vettä pääsee työntämään kiihtyvällä liikkeellä taaksepäin. Voimaa on syytä käyttää lähinnä vain vetovaiheen lopussa ja tällöin tulisi käyttää pääasiassa selkälihaksia, jotka ovat selvästi vahvempia ja kestävämpiä kuin olkavarren lihakset. Etenkin nopeutta harjoitellessa käy kuitenkin helposti niin, että voimaa tulee käytettyä heti käden osuttua veteen, jolloin voima suuntautuu enemmmänkin ylös kuin taaksepäin ja tämä johtaa jalkojen uppoamiseen ja vauhdin hidastumiseen. Vartalon oikea asento vedessä koostuukin oikeaan suuntaan (eli taaksepäin) suuntautuvasta vedosta, vartalon riittävästä kierrosta (jolloin happea saa otettu päätä kääntämällä eikä nostamalla) sekä oikeassa rytmissä liikkuvista käsistä, jotka ylläpitävät mahdollisimman tasaista työntöliikettä.
Oikeaoppinen otteen haku alkaa mahdollisimman rennon palautusvaiheen jälkeen käden osuessa veteen niin, että olkapäätä ikään kuin nostetaan hieman ylöspäin, jolloin kyynärpää koukistuu. Kämmenen pitäisi sitten antaa rauhassa upota noin 90 asteen kulmaan olkavarsi etten ojennettuna ja vasta tässä kohtaa kannattaa alkaa työntää vettä taaksepäin kiihtyvällä liikkeellä. Palautuksessa käden tulisi taas olla mahdollisimman rento ja kyynärpään voin yrittää ohjata käden liikettä.
Kuulostaa melko yksinkertaiselta, mutta käytännössä homma on yllättävän vaikeaa. Vesi muuttaa havainnointia kehon asennosta ja mitä vähemmän kehonhallintaa vaativia lajeja (esim. voimistelu tai kamppailulajit) on tullut harrastettua, sitä vaikeampaa vapaauinnin hyvän tekniikan oppiminen vaikuttaisi olevan. Jonkinlaisena nyrkkisääntönä voisi sanoa, että jos 100 m kynnysvauhti on yli 2 min niin tekniikassa on todennäköisesti sen verran puutteita, että suurin hyöty nopeuteen tulee nämä korjaamalla. Kynnysvauhtia voi arvioida esim. 1000 m uintestin vauhdin tai ns. CSS-testin avulla. Testissä alkuveryttelyn jälkeen uidaan ensin esim. 400 m, palautellaan kevyesti uimassa kymmenisen minuuttia sitten tehdän vielä 200 m maksimiveto ja syötetään arvot sopivaan laskuriin. Toinen vaihtoehto on tehdä esim. 1000 m testi, mutta se vaatii sekä enemmän motivaatiota, että käytännössä oman radan käyttöön (tai samanvauhtisia kanssauimareita).
Mikäli tekniikka on riittävän hyvin hallussa, niin uintinopeuden nosto vaatii riittävää ja riittävän reippaalla vauhdilla suoritettua uintitreeniä. Toisin kuin juoksussa tai pyöräilyssä, uinnissa tarvittavat lihakset eivät normaalisti saa juurikaan pitkäkestoista rasitusta jokapäiväisissä askereissa ja niiden kestävyysominaisuuksia täytyy siksi kehittää kohtuullisen suurella harjoitusmäärällä. Monet triathlonvalmentajat ovat kuitenkin sitä mieltä, ettei uintiaikaa kannata juurikaan käyttää peruskestävyysharjoitteluun vaan tehokkaampaa on tehdä vauhtikestävyysalueen treeniä. Hyvä puoli tässä on, että uinti ei sinällään kuormita jalkoja eli vauhtitreeni ei kovin paljoa syö kapasiteettia kahden muun lajin harjoittelusta.
Omien kokemuksieni mukaan kannattaa aloittaa 100 m kynnysvauhtisista vedoista, joita voi alkuun tehdä esim. 8. Vetojen välissä kannattaa palautella noin 10-15 sekuntia, jolloin tekniikka pysyy riittävän hyvänä, mutta kuormitus kuitenkin lisääntyy asteittain. Kun vetojen määrä vastaa kisamatkaa (ainakin puolimatkan triathloniin asti) niin vetojen pituutta kanattaa kasvattaa 200 metriin. Ennen kisaa voi tehdä 400 m kisavauhtisia vetoja yhteensä kisamatkan verran. Ironmaniin suuntaville tämä tarkoittaa 10 x 400 m. Viikossa olisi hyvä ehtiä uimaan ainakin pari kertaa. Mielellään 3-4 jos haluaa kehittyä. Vaikka uinti on triatlonin selvästi lyhytkestoisin suoritus, muodostaa se kuitenkin pohjan muiden lajien menestyksekkäälle suoritukselle. Jos Ironmanissa jalat kramppaleivat jo uintiosuuden jälkeen, on päivästä tulossa varsin pitkä. Tekniikasta palautettava antava valmentaja tai treenikaveri on todella arvokas kehityksen kannalta. Moni triatlonisti ei erityisemmin rakasta uintia ja jos 2500-4000 m treeni tuntuu vaikealta suorittaa yksin, kannattaa hyödyntää monien seurojen tarjoamia yhteistreenejä. Porukassa uidessa aika menee todella nopeasti ja lisäksi voi harjoitella peesaamisesta ja muita hyödyllisiä kisassa tarvittavia ryhmäuinnin taitoja. Moni seura tai valmennusryhmä järjestää myös avovesiuintikursseja sekä viikonlopun mittaisia uintileirejä ja näitä kannattaa myös hyödyntää sekä tekniikan näkökulmasta, että motivaatiota lisäämään.
