Viiden kilometrin kisa ei ole varsinaisesti suosikkimatkana. Kisa on tarkoitus paahtaa kaasu pohjassa ja noin kaksi minuuttia alussa tuntuu jokseenkin miellyttävältä. Tämän jälkeen loppumatka on enemmän tai vähemmän kamppailua lisääntyvää epämukavuutta vastaan. Pidemmissä kisoissa suurin osa kestosta tuntuu jokseenkin kivalta, mutta vitosen kisasta noin 90 % vaatii epämukavuusalueelle menemistä.
Toisaalta kisa motivoi harjoitteluun ja mikäli tavoitteena on pidempiin kestävyystapahtumiin osallistuminen saattaa ns. käänteinen perodisaatio (jossa tehdään ensin intensiteettiä maksimaalisen hapenoton parantamiseksi ja siirrytään sitten kohti pidempikestoisia pääharjoituksia) olla hyödyllinen. Kovin systemaattisesti en kuitenkaan kisaan ollut valmistautunut.
Lopulta suunnitelmaksi muodostui yhdistää käynti Heurekassa lasten kanssa ja juosta iltakisa sen jälkeen. Kisapäivän valmistautuminenkaan ei siis ollut aivan optimaalinen.
Lähtö oli klo 18.00 pienessä vesitihkussa, joka yltyi kisan aikana kunnon sateeksi. Lähdin matkaan ilman mitään selkeää aikatavoitetta. Tiesin etten ollut 20 minuutin alituksen kunnossa ja ajatuksena oli ottaa kisa kovana harjoituksena. Reitti kulki Suvilahden kautta rantaan ja sieltä sitten takaisin Kauppakeskus Redin tienoille.
Asettaudin lähdössä hieman taaemmas ja pari ensimmäistä kilometria menivät hummereita ja muita zombeja ohitellessa. Rantaa kohti suunnatessa huomasin juoksevani muutaman samaa vauhtia etenevän kanssakilpailijan kanssa. Vuorovedoilla vastatuulipätkätkin taittuivat melko kivasti, vaikka laktaatti poltteli lihaksissa. Viimeinen kilometri on vitosella aina taistelua, mutta kisassa samaa vauhtia juoksevien kisakavereiden vauhdissa roikkuminen helpottaa hieman vaimentamaan hidastamaan käskevää sisäistä ääntä. Lopussa sateen piiskatessa silmälaseja näkyvyys heikkeni ja mieleen juolahti, että pillarit olisivat ehkä olleet hyvä idea. Onnistuin kuitenkin pysymään reitillä ja saamaan aikaan vielä jonkinlaisen pitkän loppukirinkin, jolla onnistuin jätättämään kisakumppaniani kokonaisen sekunnin.
Loppuaika oli 21.40 ja sijoitus 13. Ei mikään huippujuoksu, mutta tapahtuma oli hyvin järjestetty ja tunnelmaltaan varsin mukava. Vitoisen ennäkseni on muutaman vuoden takaa pari minuuttia parempi. Silloin takana oli selvästi enemmän systemaattista harjoittelua, mutta uskon kyllä pystyväni Halloween Runin aikaani selvästi parempaankin. Toisaalta jossain kohtaa iän karttuessa alkaa myös väistämätön alamäki. Aika näyttää missä kohtaa tämä saavutetaan vai onko niin jo tapahtunut.
